Innofactorin metamorfoosi
Kumppanisi. Ratkaisusi.™ Your Partner. Your Solution.™
Innofactorin toiminta on alusta asti pohjautunut asiakkaan ja hänen tarpeidensa kuuntelemiseen ja toiminnan syvälliseen ymmärtämiseen. Tämä toiminnan lähtökohta on vuosien saatossa osoittautunut hedelmälliseksi, ja Innofactor on globaalistikin haasteellisina aikoina pystynyt kasvamaan ja luomaan uusia kumppanuuksia asiakkaiden kanssa.
Innofactor on kokenut vuoden 2011 aikana sekä henkisen että fyysisen metamorfoosin. Vuoden alusta Innofactoriin yhdistyi Documenta ja samalla Innofactorista tuli pörssiyhtiö. Uuteen tilanteeseen liittyy meille kaikille haasteita ja opittavaa, mutta samalla myös paljon positiivista ja innostavaa.
Kasvu ja keskittyminen entistä voimakkaammin kansainvälisiin markkinoihin toi tarpeen myös viestiä voimakkaammin niistä vahvuuksista, jotka ovat kannatelleet Innofactoria. Keväällä vahvistettu uusi lupauksemme asiakkaillemme on: Kumppanisi. Ratkaisusi.™ Your Partner. Your Solution.™ Se kuvaa uudistunutta ja vahvistettua tahtotilaa, joka Innofactorissa on aina vallinnut. Haluamme olla asiakkaillemme, omille yhteistyökumppaneillemme ja työntekijöillemme pitkäaikainen luotettu ykköskumppani. Sen lisäksi haluamme olla eturintamassa toteuttamassa maailmanluokan ratkaisuja, joilla asiakkaamme pystyvät parantamaan ja tehostamaan omia palveluitaan ja vastaamaan tuottavuusvaatimuksiin.
Innofactor on asiantuntijaorganisaatio. Asioiden johtamiseen verrattuna ihmisten johtaminen on aina astetta haastavampaa. Varsinkin silloin, kun ihmiset ovat huippuammattilaisia ja halukkaita oppimaan uutta. Innofactorin lähes 200 työntekijästä noin puolet on tullut taloon viimeisen vuoden sisällä. Osa on tullut uusina työntekijöinä ja valtaosa yritysjärjestelyjen kautta. Yhdistymisten myötä olemme saaneet oppia, ettei ole olemassa absoluuttisesti oikeaa tapaa toimia. Oppimalla toisiltamme ja omaksumalla parhaita käytäntöjä olemme onnistuneet luomaan toimintamalleja, jotka motivoivat työntekijöitä ja siivittävät menestystämme.
Tärkein yhteinen oivalluksemme on ollut halumme vahvistaa niitä juuria ja perusasioita, jotka meillä on alusta asti olleet olemassa. Innofactorin työntekijöille asiakas on kumppani, jonka tarpeiden oivallus ja parhaan ratkaisun löytäminen on kaikille kunnia-asia. Pitkäaikaiset asiakkuudet ovat olleet Innofactorille ominaisia koko toiminnan ajan. Uudessa entistä isommassa Innofactorissa haluamme korostaa tätä entisestään. Kumppanisi. Your Partner. kuvastaa sitä ykkösprioriteettia, jonka haluamme tuoda kaikessa toiminnassamme esille. Haluamme erityisesti panostaa asiakkaidemme ratkaisujen edelleen kehittämiseen ja entistä parempaan palvelemiseen. Kumppanuus asiakkaisiimme on se voimavara, jolla viemme toimintaamme määrätietoisesti eteenpäin.
Uusi raikas ja kansainvälinen ilmeemme kuvastaa tätä tahtotilamme. Ilmeemme kertoo siitä polusta, jonka haluamme kulkea yhdessä asiakkaidemme kanssa, pitkäjänteisestä yhteistyöstä, ratkaisujemme modulaarisuudesta sekä pilviteknologian merkityksestä Innofactorin tulevaisuudessa.
Hyvää ja aurinkoista kesää!
Sami Ensio
Innofactorin perustaja ja toimitusjohtaja