Tulevaisuuden kuninkaita ja kuningattaria
Tulevaisuuden kuninkaita ja kuningattaria
Kysyin kerran eräältä kansainvälisiä megatähtiä manageeranneelta musiikkialan ammattilaiselta, tuleeko maailmaan enää Elviksen, Beatlesin, Madonnan tai Michael Jacksonin kaltaisia globaaleita musiikin kuninkaita tai kuningattaria. Hän vastasi, että sellainen ei ole enää yhtä todennäköistä sillä musiikin tarjonnan hajautuminen sähkösiin jakelukanaviin kuten Spotify on johtanut siihen, että ihmiset pääsevät vapaasti tutustumaan eri lähteistä tarjolla olevaan musiikkiin ja valitsemaan vapaammin sen, mistä pitävät. Kuuntelijat eivät ole enää popin tai rockin kuuntelijoita vaan ovat segmentoineet itsensä musiikin laajan genrevalikoiman mukaan. Samanaikaisesti syntyy uusia musiikkigenrejä tyydyttämään eriytyviä musiikkimakuja.
Kävin hiljattain keskustelua erään asiakkuusmarkkinointiin erikoistuneen ystäväni kanssa siitä, kuinka asiakkaita voi segmentoida myös antamalla asiakkaiden segmentoida itsensä. Nykyaikaiset seurantatyökalut antavat tähän osaltaan oivan mahdollisuuden. Ihmiset jättävät jälkiä sähköisissä palveluissa liikkuessaan. Eräs mielenkiintoinen sovellus tähän liittyen on Googlen palvelu, joka syötetyn hakusanan perusteella näyttää eri puolilta maailmaa tehdyt haut tuolle sanalle. Samaan kuvaan on mahdollista hakea kyseiseen hakusanaan liittyviä valmistajia ja toimittajia, ja tehdä siten ainakin teoriassa mielenkiintoisia havaintoja kysynnän ja tarjonnan välisistä gapeistä.
Hyvä vaihtoehto on kysyä myös suoraan asiakkaalta hänen valintojensa taustalla olevista tarpeista ja motiiveista. Yritykset joutuvat rakentamaan kilpailuetua monien erilaisten tekijöiden varaan eikä siksi ole itsestään selvää, että samat teemat puhuttelevat kaikkia samassa roolissa toimivia yrityspäättäjiä.
Ehkä tulevaisuuden uudet kuninkaat ja kuningattaret kaikessa bisneksessä - myös musiikissa - ovat niitä, jotka löytävät nämä arvojen, motiivien ja mieltymysten mukaan eritytyneet segmentit ja osaavat hallita ja palvella niitä oikealla tavalla.
Marileea Järnefelt
Innofactorin markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kirjoittajalla on lähes 15 vuoden työkokemus markkinoinnista ja viestinnästä eri toimialoilla.