Innofactorin historia: 2010
"10 vuotta innovaatioiden eturintamassa"
Innofactor aloitti teknisesti edistyksellisellä teknologialla. Pioneeritoiminnassa on kiviä käännettäväksi. Edelläkävijäasiakkaiden palveleminen vaatii jatkuvaa panostusta uusimpiin teknologioihin. Automaation pitää tavoittaa kätevästi kaikki käyttäjäryhmät ja kaikki järjestelmät. Toiminnan tehokkuus tulee vakioiduista rakenteista, mutta ne tulee saada toimimaan asiakkaan ympäristössä ja asiakkaan tarpeiden mukaan. Innofactorin valinta kehittää ratkaisuja yhdessä edelläkävijäasiakkaiden kanssa on osoittautunut hedelmälliseksi tavaksi toimia. Sitoutuminen haasteisiin on luonut kumppanuuksia, joiden tuella on ollut hyvä jatkaa edistyksellisten ratkaisujen kehittämistä.
Innofactor suuntaa juhlavuoteensa 2010 vahvempana kuin koskaan. Kymmenen vuoden aikana Innofactor on saavuttanut Suomessa johtavan aseman sähköisten palveluiden toimittajana. Yrityksen taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset ovat erinomaiset. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä yli 100 huippuosaajaa yhteensä viidessä toimipisteessä. Vuoden 2010 tavoitteena on saavuttaa 10 miljoonan euron liikevaihto. Jatkossa toimintaa on tarkoitus kasvattaa edelleen tavoitteen mukaisesti 30%:n keskimääräisellä vuosivauhdilla.
Lämmin kiitos kuluneesta kymmenestä vuodesta kuuluu asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja työntekijöillemme!
Ilman teitä kasvu ei olisi ollut mahdollista.
Sami Ensio
Innofactorin perustaja, pääomistaja ja toimitusjohtaja