Riskienhallinta ja valvonta
Innofactor Oyj:n hallituksen tehtävänä on huolehtia, että konsernin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Konsernin sisäistä valvontaa toteuttaa hallitus yhdessä toimitusjohtajan kanssa . Valvontaa varten on olemassa raportointijärjestelmä, jonka mukaisesti tuotetaan tietoa konsernin liiketoiminnoista sekä tytäryhtiöistä.
Konsernilla ei ole erikseen järjestettyä sisäistä tarkastusta, koska sitä ei toiminnan laajuus huomioon ottaen ole katsottu tarpeelliseksi. Konsernin sisäisestä tarkastuksesta vastaa hallituksen puheenjohtaja ja raportoi löydöksistään hallitukselle. Sisäinen tarkastus perustuu menettelytapoihin ja raportointiin, joita toteutetaan tytäryhtiöiden organisaatioiden eri tasoilla.
Innofactor Oyj -konsernin riskit jaetaan toiminnallisiin ja taloudellisiin riskeihin.
Toiminnalliset riskit
Innofactor Oyj:n toimintaan liittyvät toiminnalliset riskit ovat markkina- ja liiketoimintariskejä, henkilöstöön liittyviä riskejä sekä teknologiaan ja tietoturvaan liittyviä riskejä.
Innofactor Oyj:n tavoitteena ovat pitkäaikaiset asiakassuhteet. Yhtiö toimittavat tietojärjestelmät ovat asiakkaiden toiminnan kannalta tärkeitä ja lähtökohtaisesti asiakkaat ovat sitoutuneet pitkäaikaiseen asiakassuhteeseen hankinnan tehdessään. Merkittävien asiakassuhteiden päättymisellä olisi haitalliset vaikutukset yhtiön taloudelliseen kehitykseen.
Innofactor Oyj:n toimitusprojektien kannattava toteutus edellyttää, että projektilaskenta ja suunnittelu ennen tarjouksen antamista ovat onnistuneet.
Innofactor Oyj:n liiketoiminnan menestys ja kehitys edellyttää, että yhtiöllä on käytössään osaava henkilöstö. Yhtiön toiminta-alalla on pula ja kilpailutilanne määrätyistä henkilöstöresursseista. Yhtiön avainhenkilöillä on merkittävä vaikutus yhtiön menestymiseen.
Innofactor Oyj:n pääasiallisia kilpailijoita ovat suuret suomalaiset tietotekniikan palvelu- ja ohjelmistoyritykset. Hintakilpailu alalla on ja säilyy kovana.
Innofactor Oyj:n toimialalle on ominaista nopea teknologinen kehitys, joka on hallittava. Nopeita muutoksia voi tapahtua asiakkaiden ohjelmistoteknologisissa vaatimuksissa ja valinnoissa.
Taloudelliset riskit
Innofactor Oyj altistuu normaalissa liiketoiminnassaan tavanomaisiin rahoitukseen liittyviin riskeihin. Lainoihin liittyy riski korkokannan muutoksista. Konsernissa hoidetaan likvidien varojen hallinta keskitetyn maksuliikenteen ja kassanhallinnan avulla. Yhtiössä pyritään jatkuvasti seuraamaan ja arvioimaan liiketoiminnan harjoittamaa rahoituksen määrää, jotta yhtiöllä olisi käytössä riittävä määrä likvidejä varoja. Ylimääräiset kassavarat sijoitetaan talletustileille tai pääomasuojattuihin rahastoihin.
Myyntisaataviin liittyviä luottopäätöksiä valvotaan keskitetysti konsernihallinnossa. Innofactor Oyj:n rahavirrasta suuri osa tulee vakiintuneiden asiakassuhteiden kautta julkisen sektoriin ja yritysten maksuina, joihin ei ole historiassa sisältynyt olennaisia luottoriskejä.